Vähäsen tietoa minusta
Olen noin 25 vuotta koodannut milloin mitäkin, aina jotain sulautettua järjestelmää.
Vahva osaaminen on valttini, osaan mallintaa mielikuvan koodiksi aikas hyvin.
Haluaisin tehdä töitä oman firmani kautta pääasiassa, mutta palkollisenakin voin olla.
Olen nyt viime aikoina tehnyt pythonilla juttuja, kuten backendit https://energypihi.fi :hin ja https://tiesaakartta.fi palveluihin ja tehnyt frontendi toteutuksen PHP+JavaScript kombinaatiolla. Pulikat juttelee toistensa kanssa ZMQ-viestikirjastoa hyödyntäen.
Tekisin mielelläni töitä Etelä-Suomessa tai EU:n alueella, vaikkapa Saksassa, tai Ranskassa.
Olen välillä ollutkin ulkomailla töissä, noin puolivuotta olin Saksassa töissä, siitä jäänyt sellainen mieleen kytemään ajatus, että maailmalle mennä töihin.
Ajatus olisi ettei työpaikan fyysinen lokaatio kovinkaan sanelis omaa sijaintia.
Tilanteeni on sellainen, että olen osatyökyvyttömyyseläkkeellä, kun stressasin hommista liikaa.
Tuo tarkoittaa sitä, että töitä kyllä voin tehdä, tiettyyn rajaan saakka.
Raja on määritelty palkkakatto, minulla tuo palkkakatto on noin 2560€ kuukaudessa.
Työtuntien jakautuminen:
Päivässä tehdä 6h töitä, neljä päivää viikossa.
Hinta: 26.50€ / tunti tai 2560€ / kuukausi.
MUTTA jos silti haluisitte palkata täyspäiväseksi palkoilliseksi, niin se onnistuu kyllä, silloin:
Palkka pyyntöni on n. 90000€ / vuosi.
Tuolloin tuntihinnaksi tulisi tnoin 47e per tunti.
Olen valmis muuttamaan töiden perässä, vaikka ulkomaille.